Food First - Ruoka-avun digitaalisen alustan hankinta
TED (EU)
Turun kaupunki
Suomi
4.12.2026
Kuvaus
Turun kaupunki on kehittämässä toimintaympäristöään tavoitteenaan sujuvoittaa ruoka-avun jakelua sekä tarjota samalla tukea muihin hyvinvoinnin palveluihin pääsemiseen. Keskiössä on kehittää tietojärjestelmä, joka auttaa koordinoimaan hävikkiruoan logistiikkakeskukseen lahjoituksena saapuvia ruokia, sekä parantaa ruoka-avun asiakkaiden kokemusta ruoka-avun noutamisesta. Tavoitteena on mahdollistaa esimerkiksi ruokatoimitusten varaaminen, ruoan jakelun tukeminen, yhteisöruokailujen hallinta sekä tukipalveluiden tarjoamisen helpottaminen. Ratkaisun tulee tukea matalan kynnyksen asiointia, palvelun saavutettavuutta ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Ketjun alussa on asiakas, mutta hävikkiruoka on lähtöisin ruoan lahjoittajilta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on saada rajapintaa pitkin tieto saapuvasta hävikistä kauppojen, tukkujen, teollisuuden ja muiden lahjoittajien järjestelmistä. Vaihtoehtoisena tietolähteenä voi olla esim. nykyisten paperisten lähetysluetteloiden skannaus järjestelmään, jossa tieto jäsennellään hallitusti kenttiin, tai välimuotona tiedon saaminen sähköpostitse ruokajakeluoperaattorille, josta tieto voidaan tallentaa järjestelmään. Turun kaupungin ruoka-avun uudistusprojekti on yksi Bloomberg Mayors Challenge -innovaatiokilpailun voittajista. Palkinto asettaa toteutusaikataulun, jossa ensimmäiset toiminnallisuudet tulee olla pilotoitu vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä, vaaditut ominaisuudet elokuun 2027 loppuun mennessä ja asiakkaan optiona olevat toiminnallisuudet käytössä vuoden 2027 aikana, mikäli Tilaaja päättää tilata optiot. Toiminnallisuudet on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Palvelusopimus tehdään määräaikaisena 31.12.2029 asti, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Valitaan yksi (1) toimittaja.
Tietue
Julkaisun mukaisesti. Ilmoituksen teksti pysyy julkaisijalla.
Ostaja
Maa
Suomi
Alueet (NUTS)
Luokka
Tietotekniset palvelut · IT services, consulting and software development72200000
Määräaika
4.12.2026
Julkaistu
4.11.2026
Kielet
Suomi (Finnish)
Lähde
TED (EU) · 767492-2026
Miten tarjota
Menettely
Avoin menettely - kuka tahansa voi jättää tarjouksen
Jätä tarjouksesi täällä
https://tarjouspalvelu.fi/turku?id=632873&tpk=d85f20fb-cc6c-4add-bfa7-97108b735c84
Tarjouksen kieli
FIN
Sähköinen tarjouksen jättäminen
Pakollinen
Tarjouspyyntöasiakirjat
Vapaasti saatavilla
Vertailuperusteet
Hinta, Laatu
Miten hankintapäätös tehdään
Hinta, Laatu
Tarjousten avaus
2026-12-04Z
Sopimusehdot
Sopimuksen tyyppi
Palvelut
Suorituspaikka
FI1C1
Tarjouksesi on oltava voimassa
4 kuukautta
Puitejärjestely
Ei
Dynaaminen hankintajärjestelmä
Ei
EU-rahoitteinen
Ei
Oikeusperusta
32014L0024
Ota yhteyttä hankintayksikköön
Sähköposti
jere.lumikko@turku.fi
Puhelin
+358 401847328
Osoite
PL 355, 20101, Turku
Verkkosivusto
https://www.turku.fi/yrityksille-yrittajille-ja-tyonantajille/hankinnat-ja-kilpailutukset
Yhteyshenkilö
Jere Lumikko
Voiko yrityksesi tarjota tästä?
Liitä verkkosivusto. Luemme, mitä yritys tekee, ja pisteytämme sen tätä tarjouskilpailua vasten. Ei tiliä.
Avoimet tarjouskilpailut kuten tämä
Järjestetty sen mukaan, mistä ilmoitukset kertovat, ei otsikon samojen sanojen mukaan.
Business Turku Oy:n talous- ja palkkahallinnon palvelut sekä työajanseurantaratkaisu
SuomiBusiness Turku Oy Ab
Päättyy: 9.11.2026
Kaavanlaadintaan liittyvät selvitykset, puitejärjestely vuosille 2027 - 2030
SuomiRaahen kaupunki
Päättyy: 9.11.2026
Ilmoitusaineisto on uudelleenkäytetty virallisista lähteistä: Tenders Electronic Daily (TED), jonka julkaisee Euroopan unionin julkaisutoimisto komission päätöksen 2011/833/EU nojalla; oeffentlichevergabe.de ja TenderNed, jotka julkaistaan CC0-lisenssillä; BOAMP, joka julkaistaan Licence Ouverte 2.0 -lisenssillä; Find a Tender, joka julkaistaan Open Government Licence v3 -lisenssillä; sekä e-Zamówienia, Plataforma de Contratación del Sector Público ja ANACin julkaisema Piattaforma di Pubblicità a Valore Legale, Doffin ja Hilma, jotka julkaisevat kansalliset viranomaiset. Jokainen ilmoitus linkittyy alkuperäiseen, ja alkuperäinen on se versio joka ratkaisee.
Katso vain ne jotka sopivat yrityksellesi
Tämänkaltaisia ilmoituksia julkaistaan joka viikko. Profiilin avulla näet ne, jotka yrityksesi voi voittaa, pisteytettyinä ja yhdellä rivillä perusteltuina.
Aloita maksutta